Hei!
Olen Anne, sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja sekä kirjoittaja, joka on asunut lähes koko elämänsä meren rantojen läheisyydessä. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat minulle sydämenasia. Olen elänyt ilot ja surut, kirjoittaminen on jäsentänyt ajatuksia ja pysynyt mukana matkassa.
Luovan kirjoittamisen opintoihin uskaltauduin vasta aikuisiällä. Olin haaveillut ja empinyt, eikä sopivaa ajankohtaa löytynyt. Sivupolku vei minut lopulta oikeaan suuntaan. Sanataideohjaajakoulutuksessa tutustuin kirjallisuusterapiaan ja innostuin, sillä voimauttava ja hoitava kirjoittaminen sekä lukeminen tuntuivat omimmiltani.
Ohjaamani ryhmät ja yksilöohjaus sopivat kaikille kirjoittamisesta tai itsetutkiskelusta kiinnostuneille. Ohjauksessani pidän tärkeänä iloa, joka syntyy kirjoittamisesta ja lukemisesta sekä niiden kautta syntyvistä oivalluksista itsestä, elämästä tai uusista taidoista.
Toimintaani ohjaavia arvoja ovat sitoutuminen – kunnioitus – kiireettömyys – merkityksellisyys – vapaaehtoisuus – luottamuksellisuus
Sivupolkujen visuaalinen ilme kokoaa arvostamiani asioita. Kalligrafiassa on ainutlaatuisuuden ja käsityön tuntu, kynän ja paperin taika. Musteläikät kertovat myös harjoittelusta, sinnikkyydestä ja yllättävästä kauneudesta.
Soita 040 5687682
Mailaa anne@sivupolkuja.fi

Koulutustaustani
Luovan kirjoittamisen perus- ja aineopinnot, Helsingin seudun kesäyliopisto, 2024
Muita kirjoittamisen opintoja mm. Ahlmanin opistossa.
Kirjallisuusterapiaohjaaja, Jyväskylän kesäyliopisto, 2024
Sanataideohjaaja, Hämeen kesäyliopisto, 2022
Valtiotieteiden maisteri, pääaine sosiologia, Turun yliopisto, 2015
Sosionomi amk, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, 2002

Työtaustani
Tieto-, neuvonta- ja ohjausalan erilaisissa rooleissa yli 20 vuoden ajan:
Ohjannut ja kouluttanut sekä aikuisia että nuoria
Viestinnän työtehtäviä, erityisesti sisällöntuottamista ja kirjoittamisesta
Kokemusta myös vapaana toimittajana toimimisesta, verkkokirjoittamisen ohjaamisesta ja kirjallisuuspiirien vetämisestä.
Lisätietoja löydät LinkedInistä.

