”Kun ajattelen elämääni, se on kuin vesi joka muuttaa muotoaan.” -Gaston Bachelard

Hei!

Olen Anne, sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja sekä kirjoittaja, joka on asunut lähes koko elämänsä meren rantojen läheisyydessä. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat minulle sydämenasia. Olen elänyt ilot ja surut, kirjoittaminen on jäsentänyt ajatuksia ja pysynyt mukana matkassa.

Luovan kirjoittamisen opintoihin uskaltauduin vasta aikuisiällä. Olin haaveillut ja empinyt, eikä sopivaa ajankohtaa löytynyt. Sivupolku vei minut lopulta oikeaan suuntaan. Sanataideohjaajakoulutuksessa tutustuin kirjallisuusterapiaan ja innostuin, sillä voimauttava ja hoitava kirjoittaminen sekä lukeminen tuntuivat omimmiltani. 

Ohjaamani ryhmät ja yksilöohjaus sopivat kaikille kirjoittamisesta tai itsetutkiskelusta kiinnostuneille. Ohjauksessani pidän tärkeänä iloa, joka syntyy kirjoittamisesta ja lukemisesta sekä niiden kautta syntyvistä oivalluksista itsestä, elämästä tai uusista taidoista.

Toimintaani ohjaavia arvoja ovat sitoutuminen – kunnioitus – kiireettömyys – merkityksellisyys – vapaaehtoisuus – luottamuksellisuus

Sivupolkujen visuaalinen ilme kokoaa arvostamiani asioita. Kalligrafiassa on ainutlaatuisuuden ja käsityön tuntu, kynän ja paperin taika. Musteläikät kertovat myös harjoittelusta, sinnikkyydestä ja yllättävästä kauneudesta.

Koulutustaustani

Työtaustani